Tyhjäpäitten maailma syntyy juuri tänään

Taannoin huomautteli minulle "menestyksekkään" näköinen ja tapainen mieshenkilö, että ei ymmärrä miten vaivaudun ajelemaan näin vanhanaikaisella autolla. Yhtenään pitää vekslata vaihteilla ja painella polkimia. Siinähän tulee ihan ylimääräistä tekemistä ja vaivaa.

Siinä kun asiaa vatvottiin, Menestynyt Mies tähdensi useasti, että hänen sukupolvensa osaa niin paljon enemmän kuin te vanhat. Kun tarkemmin kyselin, mies sääli tätä toistaitoista sukupolvea, joka joutui kirjoittamaankin hankalilla sulkakynillä ja paukkuvilla kirjoituskoneilla, joissa värinauhaa piti vaihtaa ja paperilappua vielä useammin. Nyt ei tarvitse enää edes kirjoittaa, kun tekoäly hoitaa homman, lukee ja kirjoittaa puolestamme, ja me voimme keskittyä tärkeämpiin elämäntyylin asioihin.

Olihan M.M. ymmärtänyt asian aivan oikein. Mutta ei tehnyt oikeita johtopäätöksiä. Hänen taitonsa rajoittuvat siihen, että osaa painella nappuloita hyvässä järjestyksessä, mutta mitä nappulanpainamisen jälkeen tapahtuu, se häntä ei kiinnosta. Se riittää, että HUPS, jotain tapahtuu. Ennen aikaan oli pakko ymmärtää, miksi ja millä edellytyksillä jotain tapahtuu, ja mitä sen jälkeen mahdollisesti piti ottaa huomioon.

Vanhanaikaisella autolla pitää yhtenänsä tehdä työtä, ja tietää miksi jokin asia ei toimi niinkuin pitää. Vielä vanhempina aikoina oli pakko tietää riittävästi jopa perusasioista, kun valmisti työvälineensä itse, valitsi parhaat materiaalit, ja tajusi miten kädet toimivat tehokkaimmin.

Dystooppisessa tulevaisuudessa on jäljellä kaksi vähäistä, mutta välttämättömän tärkeää ihmisryhmää: käden ja tiedon työläiset, ja syvä sivistyneistö. Loput ihmiset, se enemmistö, on ajatustoiminnaltaan surkastunutta napinpainajaa. Se ei lue, ei kirjoita, eikä kykene varsinaiseen luovaan tai toteuttavaan ajatustoimintaan, vaan keskittyy kuluttamiseen, ja on vietävissä mihinkä milloinkiin suuntiin.

Se suuri enemmistö on jo nyt syntymässä. Se on ylpeä taidoistaan - joita ei juurikaan ole. Se on vakuuttunut tiedoistaan ja viisaudestaan - joita tosiasiassa ei ole. Se on kuin tulevaisuusdystopian Eloi-kansa H.G.Wellsin Aikakone-tarinassa vuodelta 1895. Ulkonaisesti huoliteltua, mutta sisältä tyhjää karjaa. 

Murheellista tajuta sellainen kehitys näinä sivistyksen viimeisinä vuosina. Mutta ne jonnet (Eloit) vaan ei niin tajua.

(Kuvan alla lukee: The Zero Theorem 2013, dir: Terry Gilliam, mutta minusta se on Barbie-elokuvasta) 

Kätisyys ja jalkaisuus, ja onko sillä väliä?

Kirjoittaisit oikealla kädellä, ei väärällä, tokaisi joku kun näki vasenkätisen piirtävän kynällään.

Olin jo kauan lukenut, kirjoittanut ja laskenut, kun minut viisivuotiaana pantiin kouluun. Isä oli rintamalla, äidillä oli pienempi lapsi hoidettavana, ja kolmas suunnittelussa. Olin ilmeisesti molempikätinen, sillä opettaja huolestui kovin vasemman käteni käyttämisestä. Siihen aikaan oli tapana korjata väärää kätisyyttä vaikka pakolla, ja oikeakätinen minusta tuli.

Tässä vaiheessa minun kai pitäisi nyt uhriutua, ja hakea sielullisia arpia tästä kauheasta vääryydestä. Katin kontit. Käytännössähän oikeakätisyydestä oli hyötyä ja helpotusta. Mutta tästä mahdollisesta molempikätisyydestä minulla oli myöhemmin hupia. Opettajana saatoin muka vahingossa kirjoittaa taululle vasemmalla kädellä peilikirjoitusta, ja sen kirjoituksen käsiala oli täysin identtinen oikealla kirjoitetun kanssa. Pennut kummastelivat, mutta sanoin vain että katsokaapa sitten peilistä. Joillain tytöillä sellaiset oli, ja siitä sitten päästiin puhelemaan laajemminkin tämmöisistä asioista.

Työkaluni oli piano, ja kun en lähtenyt pianotaiteilijan uralle, kädet tottuivat erilaisiin tehtäviin. Se vasen vain säesti yksinkertaisemmalla tavalla, mutta oikealla saattoi vähän irrotellakin. Tästä on mainio huumoripläjäyskin vapaaherra Povel Ramelin havainnollisessa laulussa "Min högra hand".

Mutta tämä kertomus on vain johdantona aiheeseen, jota tavan takaa olen mietiskellyt. "Oikean ja vasemman" ero näkyy monessa muussakin asiassa kuin kirjoittamisessa tai soittamisessa. Jos ristii kätensä, useimmat aina jättävät päällimmäiseksi saman peukalon, oikean tai vasemman. Minä aina vasemman. 

Urheiluihmiset sanovat usein, että oikeakätinen yleensä ponnistaa vasemmalla jalalla. Toisaalta sen oikean jalan alkuperäinen työ on ollut potkaisu, joka siis tapahtuu sillä samalla puolella kuin kirjoittaminenkin. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa, mutta kuvittelen että pitäisin mailaa vasemmalla puolella.

Jotkut väittävät, että 'oikea-vasen'-jako olisi laajempikin ilmiö. Kokeilin jonkun artikkelin mukaisesti silmiäni, ja näytti siltä että vasen silmäni olisi se johtavampi. Lapsesta asti olin nähnyt värit hiukan eri tavoin, vasemmalla oli lämpimämpiä ja hiukan punaisempia värejä, oikealla kylmempiä ja sinertävämpiä. Vasen silmistä oli kuitenkin aina vähän huonompi kuin oikea. (Juu juu, tämä ei ole politiikkaa!).

Mutta kätisyys heijastuu ilmeisesti muuhunkin. Kumman jalan useimmiten työnnät ensin kenkään? Kumman käden työnnät ensin palttoon hihaan? Kumman jalan sukan vedät ensin päälle tai pois? Kummalla kyljellä useimmiten nukut?

Ajan kuluessa sitä tottuu moniin tapoihin, mutta ilahdutan itseäni usein huomatessani että tapojeni orja en silti ole. Parempi on elämässäkin olla valmis improvisoimaan, kuin että jäykistyy yksioikoisiin sääntöihin.

Kalevalainen zoomaus

Verkossa on liikkunut useampiakin videoita, joissa lähdetään zoomaamaan tunnettua taideteosta. Vähitellen pikku yksityiskohdasta alkaa hahmottua uusi taideteos, ja sitä suurennettaessa vielä uusi, ja taas uusi.

Tietokoneitten saavuttua kyettiin todella tutkimaan jo 1800-luvun puolella kehiteltyjä fraktaaleja, joissa samat muodot toistuivat kun laskenta edistyi. Luonto tekee tyypillisesti fraktaalimuotoja esimerkiksi kävyissä, erilaisissa kaaleissa tai mykerökukkaisien terälehdissä. Kuuluisin fraktaaleista on Mandelbrotin joukko, katso Wikipediasta.

Mutta onhan tämä idea ollut jo hamassa muinaisuudessa, ainakin suomensukuisilla kansoilla. Tässä on alku Pilvilaiva-versiosta Lönnrotin kokoelmassa vuosilta 1829-30:

Pieni pilvi taivaalla... Näkijä zoomaa, jo näkyy pilvessä pisara. Vielä zoomaa, ja pisarasta hahmottuu pieni lampi, zoomaa, zoomaa, lammessa näkyy venonen, ja siellä kolme miestä!

Ajatus on syvällinen, symbolinen ja maailmanselityksenä oivallinen. Katsoppas ahkeria mauriaisia työn touhussa! Entäpäs jos heilläkin on omat mauriaisensa ihmeteltäviksi? Ja vähän näinhän asiat ovat sekä mikro- että makrotasolla, melkein loputtomiin.

Keitä nämä kolme miestä ovat? Lönnrotin version kertoja järkeisti kristinuskon tultua miehet: Antti Santti (Pyhä Andreas?) airon päässä, Pikku Pietari perässä, Kiesus keskellä venettä. Useimmat runolaulajat jättivät nimet mainitsematta, mikä olikin järkevää, kun se varsinainen sisältö onkin ikimuinainen. 

Kysymys on muinaisesta pyyntiloitsusta.  "Mitä miekkoset tekevät? Hiien hirviä sukivat, petran poikia pesevät: Juokse, juokse hiien hirvi; pure varpa juostuasi, juo järvi janottuasi!" (Suomen kansan vanhat runot XIII, 1:1000) . Eräässä muunnelmassa tämä pyyntiajatus on  selvä: "Juokse, juokse hiien hirvi, Vasten varvikkon mäkkii, Vasten vuorta korkiaista, Pure Varpa juostuaisi, Mäen päälle mäntyäisi, Kankahalle karottuasi!" (SKVR V,1 770; Hautala 1947:140-141). 'Varpa' olisi tässä pyyntiloukun ansapuu.

Lönnrotin haastattelema kertoja ei ehkä enää ymmärtänyt tätä pyyntiaihetta, vaan pani leikiksi: "Juokse tuonne, Hiien hirvi, poropetra poimottele, kussa kyyt olutta juovat, maot vierettä vetääpi. Sen tähen emäntä rukka vähemmän olutta saapi, kun kyyt oluen juopi, maot viertehen vetääpi".

Tarinasilmät kellä on, sanoi Hellaakoski, hän näkee ajan ja paikan kerrostumien läpi, syvälle muinaiseen inhimilliseen olennaisuuteen!

Tuli tässä mieleen fatsismi - sekä että lainoppi on silkkaa juridiikkaa

 

Lainoppi on kiemuraista kuin juridiikka. Niitä lakeja tulee ja menee, eikä kukaan niistä täysin selvää ota. Suomessa asia toki on aivan selvää. Kutakuinkin kaikki on periaatteessa kielletty, paitsi ne asiat jotka nimenomaisesti ovat lain mukaan sallittuja. Toisin on isoissa mahtivaltioissa.

Eräs Mr. X on haastanut oikeuteen Nestlén, Legon, Shellin ja monet muut, koska ne ovat "laittomasti" lakanneet ostamasta mainostilaa hänen firmaltaan. Arvatkaa mitä? Se menee läpi, ja firmat ryhtyvät taas maksamaan X:lle suojelurahaansa. Laki on se, mikä luetaan pyssyn piipuista.

Pyssyn piipusta on luettu myös eräässä naapurimaassa lakeja. Turha höpöttää että se hyökkäsi pienemmän naapurinsa kimppuun "laittomasti". Heillähän oli selvä laki, että eräät maakunnat kuuluvat sille isolle, vaikka se ei vielä ole edes kaikkea saanut vallatuksi. Se iso on toisaalta ilmoittanut, että sitä pienempää ei edes ole olemassa. Mutta tämä ristiriita on vain näennäinen. Kyllä siitäkin laki saadaan, jos on tarvis.

*

Tuli mieleen joskus tapaamani vähän yksioikoinen aktivisti, joka oli saanut tietoa rattilukon siunauksellisuudesta, ja halusi nyt päteä minulle. ”Sinä kun olet niin vanha, niin et varmaan tiedä että autossa on rattilukko”, hän sanoi. ”Mutta kun minä olen niin vanha että muistoni rattilukosta on myös paljon vanhempi kuin sinun!”, sanoin. ”Niin mutta et varmaan sitä kumminkaan käytä!”. ”Voi voi”, sanoin, ”minulla se on automaattisesti päällä”. ”Mutta ei siinä ole automaattia! Muista että jos auto varastetaan, itse olet vastuussa!”, kaveri intti. ”No kun minä olen se automaatti!”, sanoin. Kaveria harmitti, mutta hän huomasi että auto oli aika likainen. ”Tiedätkö että autoa on pestävä säännöllisesti!”. ”Jaa, minä sovellan luonnonmenetelmää. Kun sataa, auto puhdistuu. Jos ei sada, luonnonvoimat huolehtivat asiasta.” Kaveri meni vähän ymmälleen. ”Tiedätkö painovoimasta ja kitkakertoimesta? Kun mutarakeitten paino ylittää kitkakertoimen voiman, painovoimakerroin hoitaa homman!”, selitin. Kaveri kiirehti sanomaan: ”No kyllä minä ne kertoimet tiedän! Fysiikan lait!”. Ja lähti. - Nyt minä sitten odotan, milloin saan kuulla joltakulta että fysiikan lait koskevat myös likaisia autoja.

*

Keskellä kesää Voipaala ruokkii minut keitoillaan. Tapani on paloitella leipää keittoon lisäsuurukseksi. Satunnainen tuttava äimistyi: "Mitä sinä oikein teet?" Sanoin että hienommissa piireissä pruukataan lisätä keittoihin krutonkia. "Mutta nehän on paahdettuja!", tiesi tuttava. Pahus vieköön, taas paljastin sivistymättömyyteni... Niin pieni askel - paahto tai paahtamattomuus - on sivistyneisyydestä sivistymättömyyteen.

*

Tulipa muuten mieleen sekin, että ihmiset lähettävät polleina kuvia itsestään ja jostakin kalanraadosta, mutta ei kukaan kuvaa itseään pakastekanan seurassa. "Kattokaa, mä ihan itse kävin vähän kaupoilla!"

*

Nyt rakentamaan uutta maailmaa! Tässä on uusi termi, "fatsismi", joka yhdistää "patriarkaatin", "sovinismin", "fasismin" ja "natsismin" olennaiset sisällöt.

*

Hesari kertoi taannoin että helteellä koti muuttuu pötsiksi. Minulla on kuitenkin juoksutusmaha, ja voin juoksuttaa sitä vettä päähänkin. Vesipää auttaa paljon. Toinen lehti kertoi, että taimenia voi istuttaa keittiöpuutarhaan. Mitäs me sitten enää veneillä tekisimme?

*

Alastarolla ja Ylistarossa en ole käynyt. Lapsena olin kesää joko Luvialla tai Laviassa. Paraisilla en ole käynyt, mutta Joroisissa paljonkin. Sekä Huittisissa että Kaustisella olen käynyt. Mutta Sääksmäessä joudun aina tappelemaan niiden kanssa jotka luulevat olevansa modernisti Sääksmäellä. Tämä kieli on ihana! Aina saa keskustelua aikaiseksi vaikka ajankohta olisi kuinka aikainen!

Kuka me?

Kuka me?

Näin kysyy 1.8.2025 Suomen kuvalehden numerossa 31 Hanna Weselius, kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.

Weselius kertoo muiston. Hän oli 5-vuotiaana (ja ilmeisesti yhä) yksinäinen ja vetäytyvä, ja kun hyvää tarkoittavat vanhemmat veivät hänet lastentilaisuuteen, hän koki kauhua. Weselius kirjottaa yhä olevansa systemaattisesti haluton asettumaan mihinkään joukkoon, ja jos mediassa käytetään me-puhuttelua, hän ärsyyntyy ja asettuu vastahankaan.

Näinhän se tietysti on, yleistäminen on useimmissa tapauksissa väärin ja harhaan johtavaa. "Ihminen on ihmiselle susi" - paitsi ne ihmiset jotka eivät ole. "Miehet ovat sikoja" - paitsi ne miehet jotka eivät ole. "Kaikki rakastavat terasseja ja rokkifestivaaleja" - paitsi ne jotka eivät niistä välitä.

Epäilemättä on totta, että että jokainen ihminen on yksilö, ja tavalla tai toisella erilainen kuin kukaan muu. Jokaisella on erilainen sosiaalinen ominaisuus, omanlaisensa minä. Epäilemättä on totta että yhteiskunnassa usein korostetaan sosiaalista notkeutta erityisenä hyveenä, mikä joskus johtaa siihen että syrjäänvetäytyviä arvellaan jotenkin sairaiksi.

Mutta miten tämä sosiaalinen notkeus sitten toteutuu? Jotkut ovat tyrkkyjä ja päällepäsmäreitä, toiset lampaanluonteiset seuraajia, kolmannet vaihdellen kumpaakin. Kaikilla erilainen profiili. Ja neljännet kiusaantuvat metelistä, pysyttelevät tarpeettoman pörinän ulkopuolella ja välttelevät rähinöitä. Vanhemmiten olen itse tullut sen tapaiseksi. 

Weselius ei näytä käyttävän käsitettä me täysin teknisesti, vaan lataa sen merkityksillä. Täysin satunnainen ihmisjoukko saattaa olla koolla vaikkapa majatalossa, ja toteaa onnettomuuden uhatessa että "me painelimme karkuun senkuin pääsimme". Hänelle näyttää olevan tärkeämpää se, missä joukossa hän ainakaan ei suostu olemaan me. Ehkä lapsuudenkokemus on tuonut mukanaan jonkinlaista epäluuloa, jopa peiteltyä aggressiota.

Niinpä hänellä on vain kaksi myönteistä me-vivahteista kokemusta: pride-mielenosoitus ja metsä. Jälkimmäisessä ei välttämättä ole toista ihmistä, mutta muuta elämää. (Hellaakosken Salomaa-runossa jumala sai olla yksinään: "ihmistä jos ei, on sen enemmän muuta"). Weselius maintsi Topeliuksen tehneen me-puhuttelussaan kollektiivista kokemusta yhteisestä kansasta, mikä teki eroa muihin. Siis ajoi ekskluusiota, mikä sopii nykyiseen dekonstruktio-ajatteluun, mutta Topeliuksen tapauksessa on pahasti anakronistista. "Me on kielikuva, joka voi olla hyvinkin päämäärätietoinen", Weselius vihjaa.

Lapsuudenkokemuksestaan Weselius käyttää ilmaisua "...millaiset lapset se kelpuuttaa juhliinsa". Ja kysyy: "...mitä kansallisuuteen viittaava me-puhe aiheuttaa sodan uhan ajassa?". Nyt sitten häntä "ei kelpuutettu", vaikka aluksi hän ei itse halunnut. Sota-aihetta en lähde analysoimaan. Mutta yhtäkkiä kirjoittaja väläyttää uuden aiheen:

"Taidehistorioitsija John Tagg on kirjoittanut, ettei valokuvia katsoessa pidä kysyä, mitä ne esittävät, vaan mitä varten ne on tehty ja kuka niistä hyötyy". MITÄ? Salaisia epädemokraattisia vehkeilyjä kaiken takana?

Weseliuksen vihjearsenaali on sen verran massiivinen, että olisi kiintoisaa läväyttää se auki! Mikä meitä uhkaa? Ketkä sortavat? Pelkästä katkeruudesta ei enää liene kysymys.

Tässä on isoisäni ottama kuva eräästä harmillisesta tapauksesta Kansallisteatterin edessä. Kun nyt julkaisen sen, olisi kiinnostavaa kuulla kuka tästä hyötyy? Keiltä se on pois? Vai olisiko kuitenkin kysymys vain hupaisasta sattumuksesta, jota vieläkin huvikseen katselee?

Mitä on velka?

Mitä on velka?

Olen tästä aiheesta kirjoittanut ennenkin, mutta en ole ymmärtänyt vastauksia. Katsoin Wikipediasta, ja se vahvisti sen, ettei ainakaan valtion velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin.

Vanha tarina kertoo matkustavaisesta joka tuli kylän hotelliin, pani tiskille 100 dollarin setelin ja sanoi varaavansa itselleen huoneen. Hän lisäsi että jos parempi majoitus löytyy, hän hakee setelinsä pois.

No, hotellinomistaja kiiruhti heti oluenpanijan luo ja maksoi tälle 100 dollarin velkansa. Tämä taas juoksi teurastajan luo ja maksoi samansuuruisen velkansa pois. Teurastaja puolestaan... jne. jne., kunnes satanen tuli paikallisen ilotytön kouraan, joka juoksi kiireesti hotelliin maksamaan velaksi jääneen huoneenkäyttönsä.

Sitten matkalainen palasi hotelliin, ilmoitti löytäneensä paremman majoituksen, otti setelinsä ja poistui.

Mitä oli tapahtunut? Suuri osa kyläläisistä oli päässyt veloistaan, mutta se satasen seteli oli kadonnut matkalaisen mukana, ikään kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan.

Tässä asetelmassa on jotensakin uskonnollinen vivahde. Meille kerrotaan, että saamme syntivelkamme anteeksi, jos sitä hartaasti pyydämme. Jos uskomme Jumalaan, olemme siis vapaita velastamme.

Jos uskomme 100 dollarin seteliin, ja pääsemme koskettamaan sitä, vapaudumme velastamme, vaikka se seteli tämän jälkeen katoaisi.

Jos siis Kaikkivaltias Mr. Trump ilmoittaisi, että velkamme on kuitattu, katoaisiko myös raha tämän sileän tien?

Jotkut ovat jopa selittäneet, että mitä enemmän teemme velkaa, sitä enemmän siitä syntyy rahaa. Entä jos se sitten myös katoaa?

Onko niin, että vain uskossa olemme vapaita?

"Sana tyttö kuulostaa vielä oudolta", sanoi isä Kannaksella

Pikkusiskoni syntyi keskelle talvisodan pakkasia tammikuun 11.1.40, isoveljensä nimipäivänä. Sähkösanoma lähti isälleni Kannakselle välittömästi, mutta hän sai tiedon siitä vasta toista viikkoa myöhemmin, ”sattuneesta syystä”. 

Pian 60 vuotta täyttävälle isälleen, Stockmannin johtajistoon kuuluvalle Walter R.:lle hän kirjoitti 31.1.40 kirjeen, jossa kommentoi uutista:

”Onpa hauska kuulla että tyttäreni on oikein ihmisen näköinen. Muuten sana tyttö kuulostaa vielä oudolta. Se on niin uutta vielä, ja vaikka sitä on odotettu kuin auringon nousua. Se kai vaikuttaa myös asiaan, etten ole vielä nähnyt häntä. Täytyy vain mielikuvituksessa olla siellä kotona, ja olettaa kaikki mitä siellä on ja minkä näköistä”.

Walter oli huolestunut siitä, olisiko isällä tarpeeksi tupakkaa. Isänsä ja poikansa tavoin hän oli piippumiehiä. Ei hätää:

”Tupakkaa minulla on nyt pitkäksi aikaa riittävästi. Polón lähetti minulle suuren paketin suomalaista ja englantilaista tupakkaa. Voin antaa siitä miehillenikin”.

Tässä on kertomukseni siitä, miten minä siskoni näin, ja miksi puhuin hänelle aina ruotsia, vaikka hän vastaili vähän epäselvästi:

https://karirydman.blogspot.com/2014/01/sainpa-kerran-nimipaivalahjan.html